keskiviikko 1. heinäkuuta 2015

piCture pOlish poison

piCture pOlish poison
Viimeisin piCture pOlish -hankintani on nimeltään poison.

Lakka on kaunis tumma viininpunainen. Pullossa näkyy vihreä hohde, mutta kynsillä hohdetta en valitettavasti havainnut.

Olin jo hieman pettynyt tähän lakkaan, vaikka sen sävy on sinänsä kaunis - mutta kun se hohde puuttui. Koostumuksessahan ei ollut mitään vikaan, päinvastoin: ihanaa piCture pOlishin jellyä, jei!

Kaikki piCture pOlishit eivät suinkaan ole jellyjä, mutta omat hankintani olen koettanut rajata jellylaatuun. Sitä kun on niin ilo työstää ja lopputuloksessa on syvyyttä.

piCture pOlish poison
auringonvalossa
Sävyn suhteen lakka sai lopulta lisää pisteitä, kun katselin sitä suorassa auringonpaisteessa. Mikä syvä punainen hehku ja mikrohileiden säihke! Wau. Lumian kameralla en "ihan" saanut sitä hohdetta ikuistettua. Mutta oli hieno, uskokaa pois.

Kuvissa lakkaa on kaksi kerrosta. Alla kerros Essien First basea ja päällä Sechen pikakuivattajaa.

PiCture pOlisheja myy Suomessa CesarsShop.


piCture pOlish poison

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti