sunnuntai 31. toukokuuta 2015

Color Club Beyond

Color Club Beyond
Kävimme katsomassa AC/DC:tä Pariisissa Stade de Francella viikko sitten. Minulla oli suurisuuntaiset kynsisuunitelmat reissua varten, mutta niinhän siinä (taas) kävi, että pakkaamisen ja muiden valmistelujen tiimellyksessä aika kävi vähiin ja lopulta piti tyytyä sellaiseen, mikä valmistuu nopeasti.

Tarkoitus oli tehdä pohjaksi mustat kynnet LED-geelilakalla ja siihen päälle hienot AC/DC-leimat. Enpä vaan kerinnyt Red Carpet Manicureja alkaa kuitenkaan viritellä, joten piti valita nopeiten kuivuva mustahko lakka.


AC/DC-kynnet. Ei ihan semmoset kuin halusin.
Valitsin sitten juuri hankkimani Color Club:n sävyn Beyond, joka ei ole pikimusta, vaan mustapohjainen hologrammilakka, joka hehkuu harmaan ja sateenkaaren sävyissä.

Nämä holothan kuivuvat kaikki todella nopeasti, siksi päädyin tähän illan viimeisinä hetkinä ennen nukkumaanmenoa. Koitin leimailla päälle AC/DC-salamakuvioita, mutta eihän ne oikein tästä holosta erotu. Yhyy. Leimasin sekä punaisella (Moyou) että hopealla (OPI).


Lakka on hyvätapainen ja sävy on kaunis. Color Club:it olen ostanut aina CesarsShopista, niin tämänkin.

Color CLub Beyond
salaman kanssa
Kuvissa värilakkaa on kaksi kerrosta. Lisäksi tietysti alus- ja päällyslakat. Kestävyydeltään tämä ei ollut mitään parasta mahdollista ja siksi oli pakko putsata rapistuneet lakkaukset heti, kun sunnuntai-iltana myöhään saavuimme kotiin. Eli lakkauksen kesto torstaista sunnuntaihin oli vain kohtuullinen ottaen huomioon, että kovastihan en kynsillä joutunut töitä tekemään koko matkan aikana.



Pariisin lakkaostoksia esittelen myöhemmin, kunhan saan niitä testailtua ja kuvattua. Tässä vielä video konserttimatkaltamme:

    

lauantai 30. toukokuuta 2015

Essie Russian Roulette

Essie Russian Roulette
Välillä on vaan aivan pakko saada peruspunaiset kynnet. Ihan sama, onko kesä vai talvi, nämä toimii.

Suosikkini peruspunaisista on Essien Russian Roulette. Tämä ei ole kovin syvä punainen, ehkä jopa aavistuksen oranssiin, mutta on se punaisen punainen. Kirkas. Kaunis.

...ja ennen kaikkea älyttömän hyvätapainen. Hieman jellymäinen, helppo levittää. Peittävyys ei paras mahdollinen, mutta minua se ei haittaa. Pidän hieman läpikuultavasta yleisilmeestä.

Essie Russian Roulette
salaman kanssa kuvattu
Tämä sävy on ollut myynnissä jo pitkään eikä varmaan heti poistukaan valikoimista. En silti hamstraa toista tällaista nyt varan vuoksi. Jos tätä ei myöhemmin saa uutta pulloa, on etsittävä joku korvaava. Voi kun ikävää ;)

Essieissä suosin leveämpää Suomi-sutia. Se yhdistettynä tämän lakan koostumukseen on happy happy joy joy!

Kuvissa aluslakkana yksi kerros Seche Rebuildiä, kaksi kerrosta värilakkaa ja päällä Sechen pikakuivattajaa.



sunnuntai 17. toukokuuta 2015

piCture pOlish LakoDom

piCture pOlish LakoDom
Heh, juuri kun edellisessä postauksessa kerroin, etten jaksa koskaan ikinä milloinkaan kolmea kerrosta värilakkaa laittaa, tämän LakoDomin kanssa olikin heti aivan pakko! Muuten olisi jäänyt raitoja ja kaljuja kohtia.

Tämä piCture pOlishin LakoDom on kaunis, vaaleanharmaa tai harmaaseen taittava valkoinen mikroshimmerillä.

Mutta olipahan vaan epämiellyttävä lakata. Outoa ohutta lirua, joka tosiaan vasta kolmannella kerroksella alkoi näyttää hyvältä. Lakkaus kuivui onneksi melko nopeasti - Sechen avustuksella.

Tekisi mieli "jellyttää" tämä... Ehkäpä teen tälle sen kokeilun. Palaan asiaan, jos se onnistuu. Tai vaikkei onnistuisikaan :)

Kuvissa kynsillä on yksi kerros Seche Rebuildiä, kolme kerrosta LakoDomia ja Sechen pikakuivattajaa yksi kerros.

Kynsinauhat ovat nauttineet reilun viikon verran OPI Avoplex Nail & Cuticle Replenishing öljystä. Melko hyvää ainetta.

PiCture pOlisheja myy Suomessa Cesarsshop.

perjantai 15. toukokuuta 2015

OPI Hotter than You Pink

OPI Hotter than You Pink
Tällä kertaa esittelen toisen hankintani OPI:n 2015 Brights eli kirkkaiden värien kokoelmasta. Pinkkiä tämäkin ;)

Tämä "Hotter than You Pink" on ihan kelpo pinkki, jossa on pullossa ollessaan sininen häivähdys nähtävissä tietystä kulmasta, mutta kynsillä sitä sinistä välähdystä ei juurikaan erotu.

Siinä sitä sinistä vähän
näkyy pullon kyljessä.
Koostumus oli aavistuksen jellymäinen ja läpikuultava. Itse pidän tällaisesta. 

Kahdella kerroksella ei mennyt vapaan kasvun raja piiloon, mutta minua se ei haittaa. Kolmatta kerrosta värilakkaa en oikeastaan ikinä jaksa laittaa - tai en etenkään jaksa kuivattaa. 

Pinta silottui melko kiltisti itsestään ja lopputulos on riittävän mehukas. Tätä käytän taatusti toisenkin kerran!

Toimistovalaistuksessa tämä olikin sitten yllättävän kirkas... Hiukan kummastuneena tätä kokoushuoneessa tuijottelin -kun ihan niin neon ei ollut tarkoitus olla! :) Kotivalaistuksessa tämä käyttäytyy säyseämmin.

Kuvissa kynsillä on yksi kerros Seche Rebuildiä (se tuntuu tehoavan pikku hiljaa, vaikken ihan ohjeiden mukaan tätä käytäkään), kaksi kerrosta värilakkaa ja yksi kerros Sechen pikakuivattajaa.

Tämän kävin ostamassa Cesarsshopin myymälästä Kaisaniemestä. Ihana kauppa.

maanantai 11. toukokuuta 2015

OPI Can't Hear Myself Pink

OPI Can't Hear Myself Pink
OPI:n 2015 Brights eli kirkkaiden värien kokoelmasta testissä oli tällä kertaa sävy "Can't Hear Myself Pink". Ihana nimi jälleen kerran OPI:lta. Oikein muuta ihanaa tässä ei sitten taida ollakaan...

En oikein pidä tästä. Tämän lakkaaminen oli vähän outoa. Tuntui olisi nestemäistä hiekkaa läästinyt kynsille ja lakka yritti koko ajan jättää kaljuja raitoja siveltimen reunan viereen. Kahdella kerroksella tuli aivan peittävää eikä tämä nyt järjettömän vaikea lakka ollut, mutta ei mikään lakkausnautinkokaan.

Sävy on metallisen hohtava vaaleahko punainen, muta ei niinkään vaaleanpunainen tai pinkki. Koralliseenkin häivähtäviä vivahteita on nähtävissä joissain valaistusolosuhteissa.

Hohdosta huolimatta ihan toimistokelpoinen punainen tämä on. Kesäinen. Voisiko jopa olla hieman "mummosävy"...? Eli siis sävy, jota kuvittelisin isoäitini voineen käyttää.

Kuvissa kynsillä on yksi kerros Seche Rebuildiä, kaksi kerrosta värilakkaa ja yksi kerros HK Girl pikakuivattajaa.

Cesarsshopin myymälästä tämäkin tarttui mukaan.

perjantai 8. toukokuuta 2015

Zoya Eden

Zoya Eden
Lakkakokoelmani toinen Zoya ikinä on kotiutunut ja se on pinkki sävy nimeltään Eden tämän kevään kokoelmasta Delight Spring 2015. Hain tämän yksilön CesarsShopin myymälästä Kaisaniemestä reilu viikko sitten.

En vielä oikein osaa sanoa, pidänkö Zoyasta merkkinä vai en. Tähän mennessä kumpikin omistamani lakka on ollut ennemminkin sellainen "no joo...". Kumpikin tosin on vaaleanpunainen, mitkä tunnetusti ovat hiukan huonotapaisia vähän joka merkillä.

Osasyynä laimeaan tunnelmaan tähän tutustuessa lienee se, että en vaan jotenkin osaa lakata cremejä kauniisti. Tätäkin työstäessä oli koko ajan joko liikaa tai liian vähän lakkaa siveltimessä, huoh.

Sain kuitenkin tämän asettumaan kohtuullisen vähällä taistelulla ja kahdella melko runsaalla kerroksella tasaiseksi ja ihan nätiksi. Jos nyt cremen lopputuloksesta ylipäänsä tykkää... mullahan on se jellykausi päällä pahasti. Mutta ei tämä mikään lakkausnautinto todellakaan ollut, vaan ihan se työstä kävi... ;)

Sävy on kaunis. Tosin liian kirkas, liian punainen ja liian pikkutyttömäinen ollakseen se täydellinen vaaleanpunainen, mikä minulla on ikuisesti haussa. Eden on kaunis ja keväinen, hauska jopa.

Kuvissa kynsillä on pohjana kerros Sechen Rebuildia kaksi kerrosta Zoyaa ja kerros Sechen pikakuivattajaa.

Rebuildin alle hinkkasin vielä OPI:n Avoplex -öljyä, jota löysin eilen -30 % Emotionin alepöydältä ja päätin kokeilla. Tämä liuskottumistilanne pitää saada aisoihin. En halua oikeastaan tätä pidempiä kynsiä, mutta ehjät kuitenkin, kiitos. Öljy imeytyi ihan hyvin ja kokeilumielessä aloin sitten melko lyhyen odottelun jälkeen lakkailla ja nyt katsotaan, miten hyvin kaikki tämä pysyy öljytyillä kynsillä. Puolessa vuorokaudessa ei ainakaan mitään erikoista havaittavissa.

Lisätietoja kokoelmasta Zoyan sivuilta tästä linkistä. CesarsShop taas löytyy täältä.

torstai 7. toukokuuta 2015

piCture pOlish o'hara

piCture pOlish o'hara
Jälleen esittelyssä yksi piCture pOlishin jelly. Ja mitäpä tästäkään muuta voisi sanoa kuin että hyvätapainen ja kaunis!

I.H.A.N.A.

Kepeä peruspunainen pp:lle ominaisella mikroshimmerillä. Kaksi kerrosta ei aivan riittänyt peittämään vapaan kasvun rajaa, mutta koska se ei minua häiritse, tyydyin kahteen kerrokseen. Lakkailin nämä vieläpä niin myöhään illalla, että kolmen kerroksen kuivattamiseen ei edes olisi ollut mahdollisuuksia.

Kuvat on otettu iltahämärissä ikkunan ääressä, toinen ilman salamaa ja toinen salamalla ja kamerana siis Lumia kännykkäkamera. Lyhyeen viimeksi lopahtaneen järkkäriopiskeluni koulimana en nyt ole ryntäämässä taas järkkäriä ostamaaan (edellisen lahjoitin kummitytölleni sen jälkeen kun kamera oli lojunut hyvän aikaa komerossa minimaalisella käytöllä...), vaan koitan pärjäillä nyt näillä otoksilla. Kyllä noista ihan riittävästi mielestäni näkee... ;)

Näitä australialaisia piCture pOlisheja myy Suomessa Cesarsshop. Nämä jellyt ovat sarjan ehdottomia omia suosikkejani. Niin helppoja lakata ja lopputulokseltaan mehukkaan näköisiä. Kärkikulumaa tuli tähän punaiseen aika nopeasti, tosin syy on osin myös lakkaajassa, joka jätti jälleen kerran kärjet sulkematta ihan vaan laiskuuttaan... Pitää parantaa tapansa.

Kuvissa kynsillä pohjana Sechen Rebuild, värilakkaa kaksi kerrosta ja päällä Sechen pikakuivattaja.

sunnuntai 3. toukokuuta 2015

piCture pOlish desire

piCture pOlish desire
Nämä piCture pOlishin jellyt ovat hurmanneet minut täysin! Tällä kertaa esittelyssä on sävy "desire", mikä on limited edition eli rajoitettu erä (vielä tätä saa...). Upea tumma violetti.

Pullossa lakka näyttää aivan "avaruudelta": tummassa välkehtivässä sävyssä on pieniä kullanvärisä hippusia kuin tähtiä galaksissa konsanaan. Kynnellä sama efekti ei ole niin syvä, mutta erinomaisen kaunis silti.

Minä pidän näiden jellyjen käytöstavoista todella paljon. Helppoja käyttää ja loputulos on mehukkaan näköinen. Kaksi kerrosta riittää täyteen peittävyyteen, mitä tosin en itse aina edes ehdottomasti hae. Pidän läpikuultavistakin lakkauksista. Cremevaiheeni on ohi ja olen ihan vallan jellyissä nyt :)

Huom! Kaikki piCture pOlishit eivät ole jellyjä! Olen itse valkkaillut omani sillä perusteella, mitkä olen jellyiksi tietänyt. Yksi creme minulla on tätä merkkiä, mutta siitä en oikein pitänyt. Varsin lateksinen fiilis.

Mutta nämä pp:n jellyt... IHANIA.

Kuvissa aluslakkana on yksi kerros Seche Rebuildiä, sitten kaksi kerrosta värilakkaa ja yksi kerros Sechen pikakuivattajaa.

Yritän tuolla Rebuildillä saada liuskottumisongelman kuriin. Ensin näytti kuntoutuminen hyvältä, mutta tänään taas paljastui kahdesta kynnestä karmeita vaurioita. Jatkan nyt vielä Rebuildilla ainakin pari viikkoa.

PiCture pOlishin lakkoja saa Suomesta Cesarsshopista.