lauantai 15. elokuuta 2015

Tavastia-kynnet

Tällä viikolla vietettiin jännittävä ja hieno ilta Tavastialla. Puolisoni on vastikään valittu kitaristiksi bändiin nimeltä The Innocent Victims ja ensimmäinen esiintyminen osui niinkin vaatimattomaan paikkaan kuin Suomen parhaalle rockklubille Tavastialle ;)


Kynnet piti tietenkin laittaa kuntoon. Ja kun aikaa oli askarrella, päätin tehdä jotain skitletten tapaista. Teen niitä itse aika harvoin, mutta mielelläni ihailen mitä yllättävämpiä yhdistelmiä muiden blogeissa.

Pelasin varman päälle ja valitsin melkein mustaa tummanharmaata, hopeaa ja mustavalkoista glitteriä. Lopputulos oli mielestäni hieno eikä sitten liian disco, vaikka hiukan epäilin. En halunut mennä rokkiluolaan ihan discopallona. Vaikka siellä katossa sellainen lopulta sitten olikin :)

Lakkauksen perustana on neljällä kynnellä piCture pOlishin "starry night" kaksi kerrosta. Lakassa on pientä hopeista hippusta, mikroshimmeriä.

Keskisormessa on lisäglitterinä Mavalan 229 Sparkling silveriä. Ikivanha pullo, mutta edelleen hyvin juoksevaa ja helposti työstettävää.

Nimettömässä on yksi kerros OPIn DS Radiancea (DS 038) ja sen päällä on kaksi kerrosta L'Orealin Confettis Top Coatia.

Aluslakkana on Essien First Base ja päällä Seche Vite.



Bändistä löydät lisätietoa tästä linkistä. Tässä vielä pari kuvaa Tavastialta. Backstagellekin piti päästä. Tietenkin.

The Innocent Victims 13.8.2015 Tavastia

Tavastian backstage
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti