sunnuntai 5. maaliskuuta 2017

KonMaria meillä kotona


Oheinen kirjoitukseni julkaistiin Ykköslohjassa 1.3.2017 "Kotinurkkaus" -palstalla. Meillä KonMaritettiin jo viime kesänä, mutta blogiin asti urakka ei vielä ole ehtinyt, vaikka kuvia ja videomateriaaliakin kertyi.


Tässä nyt kuitenkin tiivistetyssä muodossa se mistä hommassa oikein on kyse:

Ylimääräiset roinat pois nurkista!

Suomeenkin on saapunut kodinraivausbuumi nimeltään KonMari eri versioineen. Meilläkin hurahdettiin aiheeseen, kun emäntä luki KonMari-kirjan. Isäntäkin tarttui opukseen ja sitten tartuimme toimeen kesäloman alkaessa. Tavoitteemme oli, että kaikki kaapeissa käyttämättömänä lojuva roina poistetaan ja kierrätetään.

Noudatimme kirjan ohjeita melko tarkasti, mutta hieman piti säätää japanilaisen nuoren naisen maailmankuvan ja suomalaisen aikuisen pariskunnan näkemysten välillä. Otteemme oli ronskimpi, emmekä ihan joka tavaran kohdalla herkistyneet kuulostelemaan sen iloa tuottavaa värähtelyä.

Tiivistettynä metodi toimii näin:


1. Aloita tavaroiden karsimisesta.


2. Karsi tavarat laji kerrallaan. Ei siis kaappi kerrallaan, vaan tavaralajeittain. Esim. käy läpi kerralla kaikki huushollin kengät, olipa niitä kuinka monessa eri jemmassa tahansa.


3. Jätä vain ne tavarat, jotka tuottavat sinulle iloa (suomeksi: ovat oikeasti käytössä).


4. Järjestä kotisi kuntoon totaalisesti kerralla. Ei siis ikuisuuksia pikku hiljaa hipsutellen, vaan korkeintaan muutaman kuukauden pituisena rupeamana.


5. Tehoraivaamisen jälkeen kotisi pysyy jatkossa siistinä kuin itsestään. 

Prosessi oli tajunnan räjäyttävä. Havahduimme huomaamaan, kuinka paljon tarpeetonta kotiimme oli päässyt kertymään. Ennen kaikkea oivalsimme, että tavaroista voi luopua. Mitään ei kannata säilyttää vain siksi, että ”jospa tätä joskus tarvitaan”. 

Ylimääräistä tavaraa kertyy pikku hiljaa aivan tavallisiin suomalaisiin koteihin. Kyseessä ei ole mikään varakkaiden tai sekopäisten hamstraajien ongelma. Oheinen kuva emännän kosmetiikkavarastoista osoittanee kyllä jo jonkin sortin sekopäähamstrausta…mutta ei ole mitenkään ainutlaatuista!  

Tavaraa tulee myös lahjaksi ja perintönä. Ajan oloon vaatteet nuhjaantuvat, menevät pois muodista ja ”kutistuvat”. Tavarat osoittautuvat epäkäytännöllisiksi tai jäävät uusien parempien keksintöjen jalkoihin. Alun perin hyödyllinenkin ikään kuin hiipuu hyödyttömäksi, siirtyy kaapin perukoille, vaatepinon pohjalle. 

Kun kaikki kodissa oleva käydään läpi kerralla muutaman kuukauden aikana. Silloin on helppo havaita käytöstä vähitellen pois hiipuneet asiat ja luopua niistä.

Kodistamme löytyi monenlaista hassuakin, kuten vaikkapa lukioaikaiset matematiikan ja vieraiden kielten oppikirjat yli 20 vuoden takaa. Remonttivaatteiksi siirrettyjä kuluneita ja haisevia verkkareita oli niin paljon, että ne riittäisivät kolmen uuden talon rakentamiseen! Hyi. Poistoon!

Myös monista muistorikkaista tavaroista olimme valmiita luopumaan. Näin 16 vuotta häidemme jälkeen eivät häätilpehöörien muistokappaleet enää tuntuneet tarpeellisilta säilyttää. Valokuvat riittävät mainiosti muistoksi.

Opimme myös viikkaamaan vaatteemme aivan uudella tavalla. Sen sijaan, että t-paidat pinotaan (ja alimmaiset jäävät unohduksiin rypistymään), ne taitellaankin rullalle ja laitetaan hyllyille jonoon taikka riviin, mutta ei pinoon. Oheisessa kuvassa on talon isännän tyylinäyte farkkujensa rullaamisesta.


Tempauduimme projektiin kolmeksi viikoksi kesälomastamme. Touhua voi verrata remonttiin: aamusta iltaan painettiin niin kauan, että valmista tuli. Meille tämä reipas kertarypistys sopi paremmin kuin muutaman kuukauden junnaus.  

Raivausprojektin tulos on säilynyt jo yli puoli vuotta ilman ongelmia. Päältä päin puhtaan kodin viehätystä lisää nykyään tieto siitä, että myös kaappien ovien takana on kaikki järjestyksessä. Lisäksi uuden tavaran ostokynnys on korkealla.  

Piritta Poikonen

lauantai 10. syyskuuta 2016

Härkis-tortillat

Olemme jo opiskeluajoista lähtien suosineet kasvisruokaa meidän huushollissa, vaikka emme olekaan läheskään täysin kasvispohjaiseen ruokavalioon päässet. Omaan kotiin ostamme harvemmin lihaa pääruuan ainekseksi, mutta leikkeleinä ja einesten mukana lihaa kulkeutuu jääkaappiimme meidän ostoskassissa edelleen turhan usein.

Viime aikojen ruokauutuudet eli nyhtökaura ja Härkis ovat helpottaneet entisestään kasvispohjaisten aterioiden valmistamista. Ensin markkinoille saapuneen nyhtökauran ongelmana on edelleen sen niukka saatavuus: olen onnistunut löytämään sitä vain kahdesti. Nyhtökaura on kuitenkin ollut maultaan hyvää ja rakenne mainion sitkeä. Nyhtökaura on kaurapohjainen hiertämällä valmistettu proteiinipitoinen ruoka-aine, joka pujahtaa esimerkiksi kastikkeisiin lihan tapaan ja lopputuotteen suutuntuma vastaa alkuperäistä lihaisaa reseptiä.

Uudempi tulokas Härkis on myös osoittautunut erittäin hyväksi tavaraksi. Se on nyhtökauraa pehmeämpää ja mehevämpää, mutta ennen kaikkea sitä saa kaupoista runsain mitoin. Aivan mahtavaa, pääasiassa härkäpavuista valmistettua proteiinipitoista ruoka-ainesta.Tänään teimme Härkiksestä tortillat. Oli hyvää ja täyttävää. Hinta n. 4 €/250 gramman paketti.

Tällä kertaa teimme tortillat tällaisella yhdistelmällä, jossa oli:

Härkistä 1 pkt
Rainbow texmex mausteseosta 1 pss
Rainbow texmex chunky salsaa
Creme faichea
Salaattia, tomaattia
Sriracha-kastiketta


 


Lämmitin Härkiksen pannulla.






Sekaan laitoin mausteseoksen ja 2 dl vettä.






Seos sakeni aika pian ja oli muutamassa minuutissa valmista.






Kasasin letulle kaikki ämneet ja eikun rullalle. Härkismössö on piilossa muiden kasvisten alla.




lauantai 16. heinäkuuta 2016

Isadora Velvet Matt Nails

Ostin nämä Isadoran mattalakat jo alkuvuodesta 2016, silloin kun oli vielä lunta maassa. Keväisen hempeiden sävyjensä takia en kuitenkaan tullut lakanneeksi näillä vielä silloin talven keskellä ja siinä vaiheessa, kun näitä vihdoin kokeilin, olivat ne jo kadonneet kauppojen hyllyiltä. Nettikaupoista näyttää edelleen saavan.

Järjestyksessä: 1. White Velvet, 2. Spring Light,
3. Vintage Blush, 4. Pink Sugar, 5. Blue Cloud, 6. Bohemian.


Hyvä niin, koska nämä lakat ovat hienoja! Ja hyvätapaisia: tasainen jälki jo kahdella kerroksella ja kuivuvat nopeasti. Kaikista muista sävyistä on alla kuvat, mutta tuon valkoisen kuvaa (White Velvet) en löydä enää kamerastani. Mutta se on yksi aivan parhaista omistamistani valkoisista.

Samoin vaaleanpunainen Pink Sugar oli ihana tasaisesti levittyvä ja kahdella kerroksella peittävä kiltti tapaus, mikä on vaaleanpunaisille yllättävän harvinaista käytöstä.

Jos haluaa näille mattalakoille kiiltävän pinnan, eikun vaan normi päällyslakka päälle ja avot.

Isadora Pink Sugar (829)
Isadora Blue Cloud (830)
Isadora Spring Light (831)
Isadora Vintage Blush (828)

Isadora Bohemian (827)

lauantai 14. toukokuuta 2016

Kirkkaita Wild & Mildeja

Taannoin I love me -messuilta bongaamani kynsilakkamerkki Wild & Mild on löytänyt tiensä Prismaan. Näiden hinta ei päätä huimaa: 2,90 €/kpl ja laatu on ollut hyvä jokaisessa sävyssä.

Wild & Mild -lakat levittyvät kiltisti kynnelle eivätkä ne juurikaan karkaile kynsinauhoille. Peittävyys on hyvä kahdella kerroksella. Lakka kestää kynsillä hyvin.


Tässä postauksessa esittelen kirkkaita sävyjä, joihin olen jostain syystä Prismassa asioidessani yksi kerrallaan langennut viime viikkoina. Eihän nämä neonsävyt ole arkikäytössä kaikkein helpoimpia tapauksia kantaa, mutta vappuna ja hellepäivinä oikein mainioita.

Kaikissa kuvissa olen käyttänyt aluslakkaa (joko Essien First Base tai Trindin kynnenkovettajaa) ja päällä on joko Essien Gel Setter tai Seche Vite.


Wild & Mild Alien (263)
Alien (263)

Tässä Alien-sävyssä on todellakin avaruusolentomaisuutta. Hieno neonvihreä, joka peittää kahdella kerroksella täydellisesti.

Tämä ei todellakaan ole kovin säyseä "toimistosävy" arkikäyttöön, mutta vappuna toimi hienosti. Jo ostaessa tiesin, ettei tälle juurikaan ole käyttöä, mutta pakko oli silti saada, kun se kirkui siellä kaupan hyllyllä räikeänä ja huomionhakuisena.









Wild & Mild Neon Carrot (298)
Neon Carrot (298)

Neon Carrot on neonoranssi, jossa on aavistus kultashimmeriä seassa. Upea ja hyvätapainen oranssi. Kesällä tämä pääsee uudelleen kynsilleni.

Kaksi kerrosta riitti mainiosti peittävään lopputulokseen.












Wild &Mild Back to 80´s (007)
Back to 80's (007)

Tämä neonkeltainen on nimetty osuvasti "paluuksi kasarille". Sävy on valosta riippuen tavallisemman keltainen (kuten kuvassa) tai kirkkaasti hohtava, hieman vihertävä kunnon neonkeltainen.

Peittääkseen tämä vaati kolme kerrosta, jonka jälkeen tulos olikin sitten mukavan pullea. Toki kuivattaminen vaatii kunnolla aikaa. Pintakuivaksi sain tämän melko nopeasti Seche Vitellä, mutta kolhujen kestävyys otti aikaa. Onnistuin tuhrimaan tämän odotellessa jo muutamalle klommolle.

Kuva ei todellakaan anna oikeutta sävyn neon-ominaisuudelle! Tietääkö kukaan, onkohan Googlelle tullut jokin uusi automaattinen kuvien "parannusasetus"? Sen entisenhän sai otettua pois päältä, mutta nyt ei asetuksista löydy sellaista kohtaa enää ollenkaan. Eli onkohan joku pakkoparannus väkisin päällä?


Wild & Mild Pink Mania (006)
Pink Mania (006)

Pink Mania on upea pinkki, joka paljastui jellyksi! Suurena jellyfanina riemastuin tästä tietenkin. Lopputulos kahdella kerroksella oli mehukas.

Ehdottomasti jatkoon.

Kuva ei anna tällekään sävylle oikeutta. Oikeasti sävy on pinkimpi, ei noin punaisen punainen.








Wild & Mild Rich Bitch (482)
Rich Bitch (482)

Kelpo söpö vaaleanpunainen, jossa on hieman kultaista shimmeriä seassa.

Kuva on aivan kamala. Ei mulla ole siihen mitään selitystä.

Lakka on kuitenkin hyvä ja vaaleanpunaiseksi helppo tapaus saada tasainen jälki.









Wild & Mild Diavolo (299)

Diavolo (299)

Tämä Diavolo tulikin esiteltyä jo aikaisemmassa postauksessa, mutta koska pullo eksyi vahinogssa tuohon yllä olevaan ryhmäkuvaan, paljastettakoon tämän nimi vielä näin toistamiseen.

Hieno lila, mehukas lopputulos.

lauantai 30. huhtikuuta 2016

Pinkkiä ja punaista

Tässä postauksessa on esittelyssä neljä viimeisintä pinkkiä ja punaista hankintaani.

Ensimmäisenä tämän setin upein ja kaikin puolin muutoinkin paras yksilö: Essien Coacha Bella. Koostumus on jellyn ja cremen välimaastosta eli crelly. Helposti levittyvä ja kauniin pinnan kahdella kerroksella jättävä. Sävy on pinkki tai lila, ihan valosta riippuen. Tämä on Essien kevään 2015 Neon-kokoelmasta. Tätä saa vielä Cesarsshopista. Päällä kerros Essien Gel Setteriä.

Essie Coacha Bella

Sorruin hommaamaan pari sävyä Isadoran kevään 2016 Yacht Club kokoelmasta. En näistä wannabe "geeleistä" ole ollut täysin vakuuttunut ja tähän kuuluva päällyslakkani on jankkiintunut ihan pilalle eikä ohentaminenkaan auta sitä enkä uutta osta. Mutta silti oli pakko saada nämä pari sävyä: oranssipunainen Ship Ahoy! (257) ja pinkki Love Boat (255). Essien Gel Setter päällyslakka toimii näiden kanssa hienosti. Ei siis ole pakko ostaa näihin lakkoihin päälle kuuluvaa Isadoran omaa Gel Top Coatia. Toimii ilmankin.

Molemmissa alla olevissa kuvissa värilakkaa on kaksi kerrosta. Peittävyys oli kahdella kerroksella riittävä, mutta pulleutta niillä kahdella kerroksella ei saanut riittävästi. Ja sitä kolmatta kerrosta en suostu koskaan laittamaan. Elämässä ei vaan ole aikaa - eikä hermo riitä - vielä sen kolmannenkin kerroksen kuivattelemiseen... :)

Isadora Ship Ahoy! (257)

Isadora Love Boat (255)

OPIn Lido Kiss oli Cesarsshopin alekampanjan aikaansaama heräteostos. OPI:lla on vastaavia punaisia useampiakin ja muutama niitä löytyy jo ennestään minultakin, mutta silti. Saatava oli. Kun kympillä sai. Kaunis, ei-niin-joulunpunainen, helposti levittyvä peruspunainen pienellä shimmerillä. Ihan ok, mutta ei mikään ihmeellinen. Päällä Essien Gel Setteriä. Tietenkin :)    

OPI Lido Kiss

sunnuntai 17. huhtikuuta 2016

Kuplasukat ja ruususukat

Neuloosi jatkuu ja tuntuu hyvältä. Aivot lepää ja nauttii. Oheisviihteenä olen aloittanut jälleen Gilmore Girlsit alusta. Elämän pieniä iloja on kutoa sukkaa ja kuunnella sitä kälätystä.

Valmistakin on tullut. Veljentytölle tein kuplasukat Sisu-langasta. Tein nyt ensimmäisen kerran kuplaa ja myös ensimmäisen kerran kokeilin Sisua. Kuplaa on aika helppo tehdä. Ohje ja video löytyvät mm. täältä (linkki).

Itse huomasin, että ei kannata luottaa siihen, että vapautettu silmukka purkautuu itsestään, vaan jälkimmäisessä sukassa purin sen silmukan heti pohjaan asti ja kuplista tuli näin kauniimpia. Sisu oli kivaa lankaa työstää, puikot olivat 15 cm pitkät 3 mm Zingit.

Lankana Sisu keltainen ja oranssi.
Toiset sukat tein itselleni. Lankana oli varastoni jämäaarteita eli Nalle Kukkaketoa sävyssä ruusu. Tämä oli aikoinaan suosikkisävyni ja tein monet lahjasukat siitä. Itselleni vaan en taaskaan yksiäkään :) Kuvittelin jemmanneeni ruusua itseäni varten runsaasti, mutta sitä löytyikin vain vajaa kerä, jonka sain valkoisen avulla riittämään tällaisiin sukkiin:  

Lankana vanhaa Nalle Kukkaketoa sävyssä ruusu.

sunnuntai 28. helmikuuta 2016

Minions-villasukat

Olen aivan hurmaantunut Minionseihin. Nuo ihanat, keltaiset, kikattavat, toheloivat ja yllättävät pikku palleroiset jaksavat naurattaa. Minionsien huumori vetoaa minuun ja puolisooni aivan täysillä, emmekä ole ainoita aikuisia Minions-faneja.

Siispä oli tehtävä Minions-villasukat.
Saanko esitellä: Stuart (yksi silmä) ja Kevin (kaksi silmää)!



Hiukset ja suut jätin tekemättä, koska niistä ei olisi tullut riittävän siistejä. Henkseleiden paksuutta ja silmälasien nauhan paikkaa säätämällä koetin tehdä näistä erikokoisen näköiset tyypit, kuten ne oikeastikin ovat, ja se visuaalinen harha mielestäni jossain määrin onnistuikin.



Uusia sukkapuikkoja

Olen aikamoinen välineharrastaja ja nyt tämän uudelleen virinneen sukkainnostuksen myötä piti tsekata tämän hetken puikkoinnovaatiot. Tilailin sekä KnitPron Zingejä 15 cm pitkinä että Addin Colibreja ensin 20 cm ja sitten löysin niitä myös 15 cm pitkinä. Molemmat on erittäin hyviä puikkoja ja 15 cm on todella miellyttävä pituus. Ei tunge kutimet hihansuusta sisään. Kuvassa myös vanhat bambuiset 15 cm pitkät, jotka olivat edelliset suosikkini.

2 x Zingit 15 cm, 2 x Colibrit 15 cm ja yhdet Colibrit 20 cm.
Alimpana irrallaan 15 cm Colibrit ja 15 cm bambut.

Suosittelen näitä kaikkia. Hintakaan ei ole aivan järkky, jossain 10 euron paikkeilla/setti, mutta nämähän kestävät sitten ikuisesti. Kunnes tulee taas uusia ihmeellisiä "pakko saada" -puikkoja ;)  

Ja tässä näyte Minions-huumorista... Voi Bob!