lauantai 27. helmikuuta 2016

Neuloosi iski pitkän tauon jälkeen!

Nyt se on palannut: neuloosi! Tässä onkin mennyt useampi vuosi (noin 3?) todella vähällä sukankutomisella Ei vaan ole napannut. Olen mieluummin lakkaillut kynsiä ja saanut käsityövimmani sillä tyydytettyä. Eikä tuoreessa lakassa olevat kynnet ja sukan tekeminen toimi samaan aikaan. Menee lakkaus helposti ryttyyn.

Mutta jostain se neuloosi nyt hiipi - tai syöksyi - takaisin. Ja olin vieläpä niin tunnollinen, että aloitin tekemällä rästissä olleet puolivalmiit ensin ja vasta sitten olen aloitellut ihan uusia projekteja.

Esimmäisenä esittelyssä ovat noin 3 vuotta kesken olleet ihanasta Novitan Nallesta tehdyt oranssit sukat. Nämä jäävät minulle itselleni. Tätä lankaa sai joskus vuosia sitten, oli ensimmäisiä Nallen kuviolankoja. Sen ajan kaikki Kukkaketo-sävyt olivat varsin ihania: se vaaleanpunainen, lila-oranssi ja tämä oranssi etenkin. (Lisäys: Tämä taisikin olla "Marjaretki" -sarjan lankaa nimeltään Lakka.)

Vanhaa Nalle Kukkaketoa ja oranssia Nallea


Tein oransseja ja vaaleanpunaisia lahjaksi muille useammatkin, mutta itselleni jäi tekemättä. Nyt sitten oranssin ja vaaleanpunaisen jämistä koetan saada itsellenikin parit. Lila-oranssia olin onnistunut hamstraamaan enemmänkin eli sitä vielä riittää. Hamstraamisessa on järkeä... ;)

Toinen pari on muutama kuukausi sitten Facebookin Voihan villasukka! -ryhmässä buumina olleet räsymattosukat. Sain tehtyä niitä silloin noin 3 cm toista sukkaa. Ei iskenyt neuloosi silloinkaan, vaikka yritin. Ei se väkisin iske!

Räsymattosukat 7 veljeksestä


Nämä ovat sekoitus kahta Novitan 7 veljestä raitalankaa. Aika yllättävä yhdistelmä, mutta toimii mielestäni kauniisti "räsäreinä". Yhdistelmään sain idean tuolta Facebookin ryhmästä. Nämä sukat lähtevät äitini jalkoja lämmittämään.

"Räsäreiden" väriyhdistelmä, n. 4 kerrosta vuorollaan.


Kynsilakkarintamalla olen nyt keskittynyt enempi vaan hankintoihin... :) Lakkailut olen tehnyt vanhoilla tutuilla piCture pOlishin jellyillä - tai olen ollut ilman lakkaa! Koska sukkaprojekti jyrää nyt.

Kunhan päivänvaloa taas tulee enemmän, alkaa lakkailu ja kuvaaminen blogia varten varmasti kiinnostaa enemmän. Kevättä odottaa mm. tämä Essien Resort 2016 kokoelma, jota taitaa saada Suomessa vain Cesarsshopista. Nyt on vielä sen verran lunta ja pakkasta, että kevätlakat saavat odottaa vuoroaan.

Essie Resort 2016

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti