sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

Zoya Paradise Sun: Genesis, Aphrodite ja Selene

Pitipä taas kurvata Kaisaniemen kautta eli käväisin viihtymässä CesarShopissa... Menin tällä kertaa hakemaan ihan tiettyjä lakkoja eli Zoyan uutuussarjasta Paradise Sun kolmea sävyä: Genesis (valkoinen), Aphrodite (punaoranssi) ja Selene (turkoosinvihreä). Ostin näiden lisäksi vain yhden heräteostoksen, juhuu \o/

Zoya Genesis
Genesis

Ensimmäisenä testiin pääsi valkoinen Genesis. Tämä oli erikoista tavaraa lakata: jotenkin karheaa ja kuivui lähes saman tien. Hyvä, että ehti ollenkaan työstää. Melko vaikea tapaus siis, mutta sain kuitenkin kynsille siististi ilman suurta taistelua.

Peittävyys oli kahdella kerroksella melko hyvä. Kohtuullisen hyvä valkoinen. Sävy on kaunis. Seassa kimmeltää pientä mikrohilettä.

Itse usein himoan valkoisia kynsiä ja kuvittelen niiden olevan superkauniit, mutta jotenkin en vaan osaa olla näiden kanssa.

Tiesin tämän lähtevän vaihtoon kynsiltä nopeasti. Ehkä palaan tähän sävyyn seuraavan kerran jouluna. Kun ei tämä nyt niin kesäinen sävy ollutkaan, vaikka kesäsarjasta onkin.

Aloin tässä vaiheessa jo tosissaan epäillä Zoyan laatua. Onkohan se sittenkin saamistaan kehuista ja vaikeasta saatavuudesta huolimatta ihan "no joo...."? Tämä on minun kolmas Zoyani ja mikään niistä ei ole häikäissyt...

Zoya Aphrodite

Aphrodite

Mutta sitten kokeilin punaoranssia Aphroditea. Wau. Upea sävy ja hyvä koostumus. Tätä oli kiva työstää. Hieman oli jellymäistä tuntua... ;)

Ja entäs tuo sävy! Puolisonikin kehui aivan spontaanisti, että onpas nyt hehkuvat kynnet. Tämä jos mikä on kesäisen punainen. Peittävyys ei ollut paras mahdollinen, mikä liittynee aavistuksen jellymäiseen koostumukseen. Mutta kuten tunnettua, minua se ei haittaa. Jellymäisyys viehättää myös lopputuloksessa minua.

Kuvassa on kaksi kerrosta värilakkaa ja päällä HK Girl pikakuivattaja. Alla kerros Sechen Rebuildiä. Liuskoittumisongelmani  kun ei ole vieläkään poistunut :(


Zoya Selene
Selene

Kolmas hankintani Zoyan kesän uutuussarjasta oli turkoosinvihreä Selene. Hieno sävy! Viritin jopa pienet timantit nimettömiin. Enpä ole ennen sellaisiakaan asentanut, mutta ihan kivastihan nuo sain tarttumaan märkään lakkaan ja jopa ihan suunniteltuihin paikkoihinkin osuivat.

Tämä oli melko hyvätapainen lakka. Jotain jännää tämänkin kanssa työskentelyssä oli, mutta ei menny hermo. Täysi peittävyys kahdella kerroksella. Päällä kerros HK Girliä, alla Sechen Rebuildiä.

Hieman arpailen, että tuleeko tästä mieleen joulu vai kesähelle ja meri. Ei tämä nyt ihan joulunvihreä ole, mutta kyllä monesti joulukorteissa kuusi on näinkin turkoosi... Mutta koitan vääntää mielikuvani kesähelteiden puolelle.



Nämä Zoyan lakat hain siis CesarsShopista. Suomen ihan paras kynslakkakauppa. Eikä vain siksi, että on ainoa laatuaan. Siellä on kyllä kaikkee.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti