torstai 4. kesäkuuta 2015

Mavala Jelly Effect Candy Apple

Mavala Candy Apple
Harvemmin tulee ostettua Mavalaa, vaikka siinä on monta hyvää puolta, kuten esimerkiksi helppo saatavuus lähes joka marketista sekä edullinen hinta. Hintaa selittänee pitkälti pullon pieni koko.

Aika monessa muussakin lakassa tällainen pieni koko olisi ihan riittävä. Jopa niissä suosikkilakoissa... niin harvaa lakkaa tulee lopulta käytetty kovin monta kertaa... myöntää hän nolona.... Laatu on ihan kelvollista useimmissa omistamissani Mavalan lakoissa, mutta ei mikään päätähuimaava.
Mavala Candy Apple
salaman kanssa kuvattuna

Mutta tästä en voinut ohi mennä, kun myyntitelineessä kirkui JELLY. Jellyä sen olla pitää :) Tosin muut sävyt eivät näyttäneet ainakaan pullossa tarpeeksi jellymäisen läpikuultavalta kuin tämä valitsemani Candy Apple. Mutta tästä sävystäpä ei sitten vaan voinut kävellä ohi. Ei mitenkään.

Koostumus oli ihan ok, ei kuitenkaan unelmieni jellyä. Hieman sellaista venyvää räkää.

Sävy on kaunis. Kuvissa on värilakkaa kolme kerrosta ja silti lopputuloksesta kuultaa vielä vapaan kasvun rajat vahvasti läpi.


Uuuh, nyt pitää olla ostamatta uusia lakkoja vähän aikaa. Jonossa odottaa tämän Mavalan kanssa samaan aikaan ostettu toinenkin lakka, Pariisin ostokset ovat vielä testaamatta ja sitten tänään tarttui mukaan Kaisaniemen-reissulta Cesarsshopista neljä uutta Zoyaa... Ja varmaan on vielä pari muutakin uutta vielä testausjonossa. En vaan muista mitä :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti