perjantai 10. heinäkuuta 2015

Pinkkiä NailsInciä

Yksi ehdottomista suosikeistani kynsilakkamerkeissä on NailsInc. En vaan tiedä miksi, koska ei siinä mitään niin erityisen ihmeellistä ole ja näitä NailsIncejä on niin vaikea saadakin. Kokoelman väriskaalat ovat kyllä mahtavan monipuolisia, mikä lienee suurin syy ihastukseeni. Jokin näissä viehättää. Myös nuo suosikkikaupunkiini Lontooseen ajatukset vievät lakkojen nimet tehoavat minuun.

Yleensä ostankin NailsIncejä Lontoon-reissuilla ja joskus olen jossain Sephorassa (Kööpenhamina?) näitä nähnyt. Jos NailsInc-himo iskee kotimaassa, tilailen Beautybaystä. Paketti tulee yleensä reilussa kahdessa viikossa. Hintaa näillä on 15 € - 22 €/kpl.


Tällä kertaa posti toi vaaleanpunaisia ja nudeja NailsIncejä. Kaikki ovat uutta Gel Effect -sarjaa, jonka lakkojen sanotaan kovettuvan päivänvalossa. Muutama Essiekin oli lähetyksessä mukana, esittelen nekin aikanaan täällä blogissa.

Old Park Lane

NailsInc Old Park Lane
Old Park Lane on kaunis lohenpunaiseen ja koralliin kallellaan oleva vaaleanpunainen. Tuntui, että sävy muuttui valon vaikutuksesta aina vain enemmän ja enemmän oranssin suuntaan.

Kuvassa lakkaa on kaksi kerrosta ja päällä on kerros HK Girlin pikakuivattajaa. Kaksi kerrosta oli peittävä, mutta aavistuksen verran raitoja/laikkuja jäi havaittavaksi. Ainakin omin silmin katsottuna. Kukaan muu ei taatusti huomaa mitään, jos nyt kukaan edes toisten kynsiä koskaan tuijottelekaan :)

Lakka kuivui iskunkestäväksi varsin nopeasti. Helppo lakata, vaikka ei sietänytkään kovin pitkää työstämistä. Piti siis toimia ripeästi ja varmoin ottein tämän kanssa. Tasoittui aika nätisti itsestäänkin.


 
Chiltern Street

NailsInc Chiltern Street
Kaunis, upea, ihana vaaleanpunainen sävy! Tämä alkaa olla lähellä etsimääni Unelmieni Vaaleanpunaista sävyltään.

Mutta tämä vaati kolme kerrosta peittääkseen tasaisesti ja kolme kerrostahan on mulle yleensä ei, ei, ei! Onneksi tämä oli nopeahkosti kuivuvaa lakkaa, niin kolmas kerros ei ollut aivan painajainen sentään :D

Käytän tätä varmasti uudestaankin, on se sen verran kaunis. Päällä Sechen pikakuivattajaa.








Mayfair Lane

NailsInc Mayfair Lane
Tämä on myös todella kaunis sävy. Hailakampi kuin yllä oleva Chiltern Street, mutta samalla sopeutuvaisempi useampaan ympäristöön. Tämä ei taatusti ole liian lapsellisen vaaleanpunainen, vaan ihanan hillitty.

Tämä peitti jo kahdella kerroksella. Lakka oli helppo työstää, tasoittui lähes itsestään. Tämäkin kuivui nopeasti. Oli iskunkestävää varsin nopeasti, minkä testasin ja todistin kolhimalla tätäkin lakkausta melko tuoreeltaan toiseen lakkapulloon. Ei tullut klommoa lakkapintaan. Jei.








Uptown

NailsInc Uptown
Uptown on hillitty ladylike roosa, aavistuksen harmaaseen taittuva. Melkein jopa tylsä, ellei se olisi niin kaunis ;)

Kaksi kerrosta riitti peittämään tasaisesti. Lakka oli kiltisti itsestään tasoittuvaa ja kuivui nopeasti. EI karkaillut kynsinauhoille. Erittäin ladylike siis käytökseltäänkin.

Ei mitään pahaa sanottavaa tästä, mutta ei tämä kyllä säväyttänyt. Takuuvarma lakka tilaisuuksiin, joissa saisi paheksuntaa (heh) liian räväkästä kynsilakasta. Takuuvarma "työpaikkahaastattelulakka". Ellet sitten ole hakemassa mainostoimistoon töihin.

Kuva on laadultaan todella huono, koska päivänvaloa ei riittänyt jälleen yhden sateisen kesäpäivän iltana...

Haaveilen hienosta uudesta kamerasta ja itsestään kehittyvistä valokuvaustaidoista (en jaksa opetella kameroidenominaisuuksia, MOT x 2), mutta jatkan toistaiseksi edelleen Lumialla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti